INTIA

Intia on maa, jossa olemme käytännössä nähneet sen, miten evankeliumi on muuttanut ihmisten elämää, perheitä ja yhteisöjä. Sato Intiassa on valmista korjattavaksi. Matkoillamme olemme kuulleet paikallisilta evankelistoilta, miten heiltä on kysytty: ”Mutta miksi kukaan ei ole tullut kertomaan meille Jeesuksesta aikaisemmin?” Viime vuonna lähetimme paikallisseurakunnille 32 000 Uutta Testamenttia ja muuta materiaalia evankeliointiin sekä opetuslapseuttamiseen. Osa tästä materiaalista käytettiin lastenleireillä. Monille näistä lapsista tämä oli ensimmäinen kristillinen kirja, jonka he vastaanottivat. Pentaiah, vammainen 13-vuotias poika, sai Kuningas-kirjan (kuvitetun Markuksen evankeliumin) ja sanoi, ”En ole koskaan käynyt koulua eikä minulla ole ystäviä. Kukaan ei ole tullut minun luokseni ja puhunut minulle kuin tavalliselle ihmiselle. Te puhuitte minun kanssani niin kauniisti ja annoitte minulle sarjakuvakirjan nimeltä Kuningas. Pyydän siskoani lukemaan tämän kirjan minulle. Kiitos tästä lahjasta. En ole ikinä ennen saanut tälllaista lahjaa.”

NEPAL

Viime vuosikymmenien aikana seurakunta on kasvanut ilmiömäisesti Nepalissa. 60-luvun lopulla maassa oli vain parisen sataa uskovaa. Tänään heitä on jo lähes miljoona! Yksi suurimmista tarpeista on opetuslapseuttamismateriaalin saaminen. Viime vuonna me kävimme Nepalissa vieden sinne yli 12 000 Uutta Testamenttia ja Portti elämään-kirjaa (opetuslapseutuskirja). Nämä annettiin useille eri paikallisseurakunnille, erityisesti niille, jotka keskittyvät evankeliointiin. Eräs tyttö kertoi Carolynille: ”Olen ollut uskossa vuoden ajan. Portti elämään on todella auttanut minua ymmärtämään Raamatun merkityksen. Se auttaa minua olemaan täysin omistautunut Herralle ja palvomaan Häntä. Kerron Jeesuksesta myös muille.”

UKRAINA

Viime vuonna yli 10 000 Raamattua ja muita evankeliointiin tarkoitettuja kirjoja vietiin sekä kristillisille että messiaanisille seurakunnille. Erään seurakunnan johtaja lähetti palautetta: “Haluamme kiittää Daavidintähti-Raamatuista. Eilen meidän uudet uskovamme kastettiin. Annoimme heille jokaiselle teiltä saamamme Raamatun. Tämä lahja on kallisarvoinen jokaiselle heistä, koska monilla ihmisillä maassamme ei ole varaa ostaa Raamattua.” Eräs mies kuntoutuskeskuksesta Ukrainassa kertoi meille: ”Nimeni on Anatoly. Olin ennen huumeriippuvainen. Koko elämäni ajan minulla oli syvä tyhjyys sisälläni, mutta en tiennyt miksi. Kun sain ensimmäisen Raamattuni (Daavidintähti-Raamatun) olin siunattu. Kun avasin sen ja aloin lukemaan sitä, tajusin että entinen elämäni ei ollut ollenkaan sellainen, mikä sen kuului olla. Olen erittäin kiitollinen niille, jotka ovat siunanneet minua antamalla minulle tämän kirjan. Oikeastaan sitä ei voi kutsua vain kirjaksi, koska se on Raamattu, Jumalan Sana, joka osoittaa minulle, miten elää ja se johtaa minua eteenpäin.”

KIINA

Vaikka Raamatuista on pula ja kristittyjä vastaan noussut vaino lisääntyy kaiken aikaa, Hmong-heimon parissa on herätys sekä Kiinassa että Vietnamissa. Viime vuonna veimme heille 2 000 Hmongkielistä Raamattua. Meidän paikallinen yhteistyökumppanimme, joka tekee työtä tämän heimon parissa Kiinassa kertoi meille, että uskovat olivat odottaneet kauan näitä Raamattuja!

MYANMAR

Herra avasi meille oven viedä Raamattuja opiskelijoille, jotka opiskelevat toista uskontoa. Nämä Raamatut vastaanotettiin innokkaasti, jopa joidenkin uskonnollisten johtajienkin piirissä. Meille kerrottiin, että monta kertaa käy niin, että nämä opiskelijat lukevat koko Uuden Testamentin muutamassa päivässä ja opettelevat pitkiä pätkiä Raamattua ulkoa, Jaakobin kirje muun muassa on erittäin suosittu. Viime vuonna kävimme yhteistyökumppaneittemme luona Myanmarissa ja toimitimme heille 50 000 Raamattua. Tämä Raamattu on erityisesti suunniteltu tälle yllä mainitulle kohderyhmälle! Jumala vetää ihmisiä puoleensa – ihmisiä, joiden emme olisi koskaan arvanneet olevan kiinnostuneita evankeliumista!

ODOTAMME INNOLLA VUODEN 2019 TAPAHTUMIA!

Yli 600 000 kirjaa on NYT painossa:
Intia: 251 000 Uutta Testamenttia, Kuningas, Portti Elämään ja Todellisen Elämän Salaisuus kirjoja
Iran: 5 000 Todellisen Elämän Salaisuus kirjaa
Myanmar: 190 000 Portti Elämään, Todellisen Elämän Salaisuus ja Kuningas kirjaa
Etiopia: 152 000 Raamattua, Uutta Testamenttia, Portti Elämään ja Kuningas kirjoja
Israel: 7 000 Uutta Testamenttia
Thaimaa: 10 000 Portti Elämään kirjaa